![]() |
||
![]() |
||
Formia Technology Group on käynnistänyt Manufacturing divisioonansa kehityshankkeen, jonka tarkoituksena on rakentaa kilpailukykyinen suomalainen ohutlevytuotteiden tuotantokonsepti. Hankkeen osaprojekteissa integroidutaan valittujen asiakkaiden prosesseihin niin tiiviisti, että ylletään yhteisiin häiriöttömiin prosesseihin, joissa tuotteeseen ja sen sähköiseen dokumentointiin syntyy niin vähän ”sormenjälkiä” kuin mahdollista. Kehitystyö on aloitettu omasta kotipesästä, missä omia prosesseja on virtaviivaistettu ja tehostettu mm. Toyotalta tuttujen Lean-oppien mukaisesti. Työkaluina kehityksessä käytetään arvovirtakuvauksia (VSM, value stream map), joilla prosesseista poistetaan kaikki arvoa lisäämätön toiminta ja tehostetaan arvoa lisäävää toimintaa. Formia näkee kaikki asiat, jotka estävät tuotteiden viiveettömän virtauksen asiakkaalleen tuhlauksena (japaniksi Muda), josta on viipymättä päästävä pysyvästi eroon. Vastaavalla tavalla suunnitellaan työympäristöt ja työpisteet sellaisiksi, että ne tukevat työn viiveetöntä etenemistä. Arvoa lisäämättömiksi viiveiksi katsotaan, mm. kuljetus, siirtäminen, kappaleiden kääntäminen, noutaminen, kävely ja etsiminen. Niin tehdaslattialla kuin toimistoissakin käytetään 5S-menetelmää, jolla siistitään työpisteet poistamalla tarpeeton, järjestämällä tarpeellinen ja systematisoimalla arvoa lisäävät toimenpiteet. Työntekijät sitoutetaan ja yrityskulttuuri muutetaan tukemaan näitä periaatteita. Muutostyössä käytetään apuna mm. simulointipelejä.
Kun kehitettävään kokonaiskonseptiin lisätään vielä Formian kokeneen johtoryhmän verkostoitumisosaaminen, päästään asiakkaille tarjoamaan nopeita ja kustannustehokkaita kokonaispalveluita, tarvittaessa jopa asiakkaan omien operaatioiden välittömään yhteyteen. Konseptia kutsutaan Formia Villageksi ja siihen on otettu paljon vaikutteita japanilaisen Toyota Cityn toimintamalleista. Tarkoituksena on rakentaa kunkin asiakkaan kanssa tuotannollinen yhteisö, jolla on yhteiset päämäärät ja yhteinen tulevaisuuden visio. Myös talousasioissa eletään kuin yksi yritys käyttämällä Open Books –lähestymistapaa. Formia Village on monistettava konsepti, joka kehityshankkeen seuraavassa vaiheessa sovitetaan valittuihin asiakassuhteisiin ja niiden parantamiseen. Yhdessä asiakkaan kanssa kartoitetaan tämän hetken tilanne sekä tulevaisuuden toiveet ja yhteistyössä räätälöidään asiakassuhde yhteisiksi näkemyksiksi ja prosesseiksi. Toiminnan muokkaaminen sisältää myös tietojärjestelmien optimoinnin siten, että kaikki tuotetieto siirtyy sähköisesti toimijoiden välillä. Pisimmille viedyissä asiakastapauksissa on suunnitteilla jopa tuotteiden modulointi ja standardointi niin pitkälle, että uuden asiakasräätälöidyn tuotteen tietojen siirtämisessä käytetään enää vain parametritietoja, ei enää sähköisiä piirustuksia, sähköposteja, pdf-tiedostoja jne. Tahtotilana on, että tilaus olisi kryptinen koodi, jota jopa tuotantokoneet ymmärtäisivät suoraan. Formia Villagen implementoinnissa voidaan koko Formia Technology Groupin osaaminen käyttää asiakkaan hyödyksi. Rullamuovaus on maailman tehokkain ohutlevyn muovaustapa, lisäksi asiakas voi hyödyntää vaativien levytöiden osaamiskeskuksemme tiedot ja taidot. Näitä teknologioita voidaan tarpeiden mukaisesti yhdistää asiakkaan eduksi. Formia Village on siis yhteisö, jossa teknologia ja osaaminen kohtaavat asiakkaan parhaaksi.
Pekka Matinaro,
Professori Paul H. Andersson, Formian yrityshankkeita tuetaan viimeisimmällä yliopistollisella tutkimuksella. Viimeisin käynnistetty projekti koskee tuotteen ja tuotantojärjestelmän vuorovaikutuksen simulointia siten, että tuotteiden ja tuotantojärjestelmän digitaalisia malleja voidaan käyttää tuoteperheiden ja tuotantojärjestelmien koko elinkaaren ajan. Filosofia pitää sisällään ajatuksen, että sekä tuotteet että järjestelmä ovat ”eläviä” ja niiden kehittymistä on tuettava aktiivisesti tuotteen ominaisuuksien päivityksillä ja rekonfiguroimalla tuotannollisia valmiuksia. Integroitu simulointi malli paljastaa kehitystarpeet etukäteen ja mahdollistaa muutosten testaamisen siten, että varsinainen tuotantoonsaatto voidaan tehdä häiriöttömästi. Projektin nimi on FMS 2010 (FMS = Flexible Manufacturing System, joustava tuotantojärjestelmä) ja se kuuluu kansalliseen SISU 2010 –teknologiaohjelmaan. Akateemisena partnerina projektissa on Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) tuotantotekniikan laitos. Projektin vastuullinen johtaja on professori Paul H. Andersson ja projektipäällikkönä DI Kai Salminen. Hankkeen asiantuntijajäsenenä on Formian kehitysprojektien ohjausryhmistäkin tuttu professori Seppo Torvinen TTYn Tuotteiden ja tuotantojärjestelmien suunnittelun laboratoriosta.
Kirjoittanut
|
||
Jyväskylä +358 (0)207 577 300
|
||